torstai 24. lokakuuta 2019

Kesäloma nro1: Mönkkäröinti Skiathoksella jatkuu

Mönkkäriä tuli ikävä välipäivän aikana, joten pitihän se vielä vikoiks päiviks ottaa. Nyt oli aika lähtee tutustumaan paremmin Kastron alueeseen. Ajettiin Skiathos Townista saaren poikki pohjoisimpaan kärkeen. Jo ite ajomatka oli siisti homma. Oli korkeuseroja, kivoja maisemia, ihana metsän tuoksu ja kaikkee siistii. Kastrossa oli hienot maisemat. Just kaikkee sitä mistä mä pidän ihan hullusti. Vuorimaisemaa, vehreetä luontoa ja vettä. Taas oli tippa linssissä. Pohjoiskärjestä kumpaankin suuntaan, koilliseen ja luoteeseen, maisemat oli tosi hienoja. Paljon hienompia mun mielestä kun missään muualla saarella. Mestat oli myös selkeesti koskemattomampia. Ei täysin koskemattomia, koska palveluita löytyi lähes kaikkialta, mut saavutettavuus vaikeampaa joten isot massat puuttu kokonaan. Kastrossa oli tietenkin porukkaa, kun se on yks Skiathoksen suosituimmista nähvävyyksistä. Oli kyllä hieno paikka. Rannalle ei tällä kertaa menty ollenkaan, kun siellä oltiin jo käyty.





Kastrosta lähettiin tutkimaan luoteisrantoja. Ajettiin hieman hankalia vuoristoteitä keskellä mettää ja lopulta laskeuduttiin Kechria beachille. Ei mitään asiaa noille teille ilman netivetoa. Kechria oli hieno, siinä oli jotain maagista. Tuli vähän mieleen Jurassic Park. :D Vaikka ranta oli aika syrjäinen, oli sielläkin pieni rafla. Vielä tosi tyylikäs ja idyllinen. Vieressä oli toinenkin vähän isompi ranta, Ligaries. Siellä ei käyty, muutakun ajamalla ohi lähtiessä. Hengailtiin Kechria beachilla jonkin aikaa ja fiilisteltiin jännää syrjäistä tunnelmaa.


Matka jatkui taas metsäisille vuoristoteille. Seuraavaks oltiin katottu kartasta Mikros Aselinos beach. Se näytti kivalta ilmakuvista. Jälleen kerran, matka sinne oli jo itsessään ihan sairaan siisti. Mä nautin niin jokaisella solullani Henen kyydissä istumisesta ja niistä kaikista hienoista maisemista. Mietin vaan kuinka onnellinen oon, et saan tehdä asioita mistä pidän. Ja vielä rakkaan ihmisen kanssa. Mikros Aselinos oli hieno. Ihan pikkuruinen ranta, niinkuin nimikin jo ehkä kertoo. Mönkkäri jätettiin tien viereen parkkiin ja laskeuduttiin mettäpolkua pitkin rannalle.




Mikros Aselinos oli mun mielestä Skiathoksen kivoin ranta. No okei, ehkä Lalaria oli kuitenkin kaikista paras, mut näistä maitse saavutettavista sitten tää. Siellä oli ihmisen hyvä olla. Pienen ajomatkan päässä on myös isompi Aselinos beach ja sielläkin käytiin nopeesti kääntymässä. Ei jääty sinne kuitenkaan oleskelemaan, kun se ei näyttänyt oikein miltään näiden muiden rantojen jälkeen. Se oli todellakin iso. Ja tylsä! Rannalta jäi kuitenkin yksi hauska muisto. Seurailtiin kun koira ja possu juoksenteli pitkin tavernan pihaa ja leikki toistensa kanssa. :D Harmi et siitä ei tullu kuvaa. Illaksi köröteltiin taas takaisin Skiathos Towniin. Nyt oltiin ajattu melkein koko saari ympäri. Ei ihan kirjaimellisesti, mutta käytiin rantoja jokaiselta ilmansuunnalta. Skiathos on todella hyvä kohde just tälläseen tutkimiseen. Just sopivan kokoinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti