P & H - Hääjuhlat

Nyt on tämäkin saakelin sirkus saatu pakettiin. Ja vielä ihan hyvällä menestyksellä lopulta. Korona pakotti laittaa järjestelyt häiden osalta uusiksi keväällä. Vihille mentiin melkein suunnitellussa aikataulussa (postaus keväältä), mut isompi juhla siirty myöhemmäksi. Siirrettiin juhlat tarpeeks kauas, eli marraskuulle. Eipä sillon voinu yhtään tietää, et mikä meno syksyllä taas alkoi. Vielä loppukesälle oltiin ihan rauhallisin mielin koko hommasta, mut sit pidemmälle syksyy mentäessä alkoi uusi stressi kummallakin. Onko juhlien järjestäminen mahdollista, tai onko siinä oikeesti yhtään mitään järkee tälläsenä aikana. Hanskat meinas lentää tiskiin muutamaan otteeseen, kun stressaaminen tälläsen "turhan" takia tuntu niin tyhmältä. Häät ei siis todellakaan oo turha juttu, mut oltiin menty jo naimisiin ja enää olis "vaan" juhlat. Ollaan oltu koronan ja siihen liittyvien ohjeistuksien kanssa suhteellisen tarkkoja, joten sekin mietitytti et vesittyykö kaikki efortti jos lähetään juhlimaan ison porukan voimin.

Siirtämisrumbaan ei enää uudestaan jaksettu lähtee, joten järjestämisen rinnalla toinen vaihtis oli peruu juhlat ja olla pitämättä kokonaan. Lopulta yleisön kannustuksista rohkaistuneena päätettiin pitää kemut. Stressi koronasta ja siihen liittyvistä järjestelyistä kesti ihan viimeiseen asti, mutta itse hääjuhlapäivänä kaikki meni hyvin. Stressi oli poissa kun tiedettiin, et oltiin parhaamme tehty sen eteen että kaikki onnistuu turvallisesti, mut myös rennolla meiningillä. Saatiin hyvää palautetta informaatiosta ennen juhlia.  Osa kutsutuista jäi arvatenkin pois. Se oli meille täysin ok. Ohjeistettiin jengiä niin, et jos on vähänkään epävarma olo, että uskaltaako tulla niin sit vaan meille suoraan siitä viestiä. Alleviivattiin myös sitä, et jos on vähänkään kipee olo, niin sillon kans jättää tulematta. Vaikka ilmotus tuliskin ihan viimemetreillä. Kevään suunnitelmissa meitä piti olla yhteensä 68 henkee, mut lopulta juhliin osallistui vähän päälle 40. Se oli oikeestaan aika passeli määrä porukkaa! Tottakai jos tilanne olis ollu toinen, oltais mielellämme haluttu nähdä kaikkia niitä reilua kuuttakymmentä tärkeetä tyyppiä, mut tähän hätään tää oli oikein jees. Jokainen paikalle tullut ja myös hengessä muuten mukana olleet tyypit on meille tärkeitä.

Meidän kemut oli Myllysalissa. Se on karun kaunis, yksinkertainen vanha tila Suomenlinnassa. Hääpaikkaa etsiessä se oli heti kummankin mieleen. Meillä ei ollut paljon mitään koristeita. Ei kumpikaan tykätä ylimääräisestä krääsästä, askartelusta tai isojen kamamäärien roudailusta, joten ihanaa että Myllysali on itessään jo niin nätti. Juhlat meillä oli rennot. Ei kauheesti mitään ohjelmaa, vaan rentoa oleilua ja juttelua. Meillä oli yks tietovisa, puheita ja tanssi. Siinä kaikki virallinen. Ruokapuolen hoiti Hodarifillari. Haluttiin juhliin tarjoiluksi jotain mikä näyttää meiltä ja sopii pieneen budjettiin. Ei ollu varaa järjestää hienoa istuvaa illallista, eikä se toisaalta olis ollu edes meijän tyyliäkään. Hodarifillari oli ihan mahti ratkaisu, josta kaikki diggas. Myllysaliin saa hankkia ruuat ja juomat itse. Se oli meille tärkee kriteeri tilaa ettiessä. Juomat haettiin Tallinnasta just ennen koronasulkua. Alkushamppanjat Hene toi Pariisista, sillon kun duuneja oli vielä normaalisti. Astiat vuokrattiin Jubileesta.  

Kiva oli kattoa miten jengi nautti olostaan. Saatiin kiitosta siitä, että uskallettiin järjestää juhlat. Moni koki sen tosi hyvänä ja iloisena piristyksenä harmaaseen syksyyn ja koko tähän vallitsevaan tilanteeseen. Niin myös me. Onneks järjestettiin sillon ku järjestettiin. Tilanne meni taas niin huonoks, et enää ei kyl millään olis kannattanu/kehdannu. Jännäily ei kyllä loppunu ihan heti juhlien jälkeen. Toivottiin et kaikki on terveitä vielä kemujen jälkeenkin. Niin onneksi kävi. Ei jälkipyykkiä. Juhlat meni hyvin ja niin myös niiden jälkeinen aika. 

On mulla kyllä mahti ukko. Oli kiva kuulla miten ihmiset meistä puhu juhlissa. Sanottiin et meijän suhde on tasavertainen ja tasapainoinen. Me pystytään ihan täysii allekirjottaa se. Juteltiin myös muutaman tyypin kanssa siitä kuinka hyvää me ollaan toisillemme tehty. Vaikka se kuulostaa tosi kliseiseltä ni tuotiin toisillemme joku maaginen puuttuva palanen, joka teki meistä entistä parempia yksilöinä. Sekin kuulemma näkyy ulospäin. Me ollaan aika vahvoja tyyppejä molemmat, mut vahvistettu toisiamme vielä entisestään. Ei olla toistemme ensirakkauksia. Ollaan kumpikin seurusteltu tahoillamme 16-vuotiaasta lähtien. Jokaisesta suhteesta oppii jotain uutta. Ollaan puhuttu sitä kuinka sopivassa vaiheessa elämää "löydettiin toisemme" ja lyötiin hynttyyt yhteen. Se oli nopeeta toimintaa, mut tuntu vaan niin oikeelta ni piti antaa mennä.

Ihanaa et häärumba on nyt kokonaan ohi. Ei enää stressiä. Meillä jäi hyvät muistot päivästä. Tai molemmista päivistä mitä tähän rumbaan kuului. Naimisiin menty ja juhlat juhlittu. Kaikki ei todellakaan menny suunnitelmien mukaan, mut ei sillä ollu väliä. Ei meillä ollu mitään hääunelmia kummallakaan. Kaikki meni just hyvin, vaikka järjstelyjä piti lennosta keväällä muuttaa. Kiitoksia kaikille mukana olleille. Niille jotka oli fyysisesti paikalla ja myös niille ketkä oli hengessä mukana. Kaikki tärkeitä tyyppejä. Emmalle kiitos näistä kuvista!

Häämatkalla - osa 2

Meijän roadtrip ei siis ottanutkaan kunnon paussia Kilpisjärvelle. Se ihmismäärä oli vaan yksikertaisesti liikaa. Ei olla massojen ystäviä sitten yhtään. Otettiin suuntima takas Norjan puolelle heti kaupassakäynnin jälkeen. Kilpparin jälkeen heräs kyllä pieni skeptisyys kaikkia Norjan tunnetuimpia matkakohteita kohtaan. Myös Senja kuuluu niihin, vaikka kuuleman mukaan olisikin rauhallisempi kun Lofootit, joka meillä myös piti olla vierailukohteena. Kyllä Senjallakin väkee oli, mut ainakaan ensinäkemältä tilanne ei vaikuttanu pahalta, vaikka saatiikin leirintäalueen viimeinen sähköpaikka. Oltiin yksi yö Fjordbotn Campingissa. Siellä oli nätit maisemat (eka kuva). Sateinen kelikin siirtyi veke iltaa kohden. 

Seuraavana päivänä lähettiin huiputtamaan Seglaa. Tavallaan vähän huono valinta. On ehkä Senjan kiivetyin huippu. Jotenkin ei vaan taas osannu aavistella porukan määrää. :D Oltiin mestoilla puoliltapäivin. Silloin ei ollu vielä paha tilanne, auto saatiin hyvin parkkiin ja osan matkaa päästiin kiipee suht rauhallisissa tunnelmissa. Mitä pidemmälle päivää mentiin, väki lisäänty ja mekkala sen mukana. Se on asia johon menee hermo luonnossa, ihmisten melu... Musta on ihanaa kuunnella luonnon ääniä, ei kälätystä, varsinkaan omalla kielellä ulkomailla. Seglalle kiipeeminen oli kuitenkin hieno kokemus muuten. Nousu on jyrkkä, ylhäällä oottaa hurjat maisemat ja sieltä on ihan pystysuora pudotus alas. 

Kiipeemisen aikana alkoi tulla taas pilviä. Onneks kerettiin just näkee kaikki ne hienot maisemat, kunnes kaikki huiput oli paksun pilven alla piilossa. Jatkettiin Senjan kiertämistä autolla. Samalla koitettiin vähän kattoa mestoja, jossa vois olla yötä. Nettiä selaillessa suositeltiin äppiä, johon käyttäjät saa lisätä karttaan hyviä asuntoauto/vaunu paikkoja ja kuvaukset niistä. Mekin ladattiin äppi, mut ei lopulta käytetty sitä ollenkaan. Jokaikinen sinne merkitty puskaparkki oli aivan täynnä porukkaa. Ei ollut arvatenkaan siis meijän juttu. Musta siinä menee vähän idea, et jotain paikkaa kehutaan piilotetuks helmeksi, jossa voi tuntee ittensä villiks ja vapaaks ja sitten siellä on miljoona muutakin. Noup. 

Senja oli kyllä tosi kaunis paikka ja siellä oli helppo liikkua. Välimatkat ei ollu missään kohti isoja ja saaren ympäri menee ihan hyvä tie. Vaikka keli olikin ihan valkoinen, oli siellä silti nättiä. Joskus olis kiva käydä uudestaakin, sesongin ulkopuolella. Oltiin lopulta Senjalla vain se yksi yö. Seglan huiputuksen ja saaren kiertämisen jälkeen päätettiin lähtee pois. Seuraavaksi oli mietinnässä Lofootit. Siellä olis ollu Henelle superhieno golfkenttä ja muutenkin ne olis kiinnostanu, mutta päätettiin skipata ne tältä erää. Kilpparin ja Senglan ihmismäärä oli meille tarpeeks. 

Lähettiin ettimään väljempiä alueita. Suunnaksi otettiin Narvik. Matkalla nukuttiin puskaparkissa jossain. Seuraavana päivänä meillä oli suunnitelmissa etsiä Henelle golfkenttä. Ajettiin Narvikin ohi Skjomeniin. Hene oli kaivellu Skjomen golfparkin jo ennen lähtöä. Se näytti kuvista kivalta, joten mentiin sinne. Itse kenttä ei kuulemma ollu kummoinen, mut ainakin oli hienot maisemat ympärillä, kun jokapuolella kohosi oli 1000m huippuja. Mä kiersin Henen mukana kierroksen. Keli ei taaskaan oikein suosinu. Alkuun kaikki oli ihan ok, mut kun lähettiin kiertää, rupes sataa vettä. Noh, se oli jo ihan perus. Oltiin jo ihan tottuneita sateeseen!

Henen golfkierroksen jälkeen jatkettiin taas matkaa. Oltiin alkuun ajateltu, et oltais jääty Skjomeniin yöksi mut kylä oli niin uinuva, että ei oikein löydetty kunnollista paikkaa, eikä muutenkaan huvittanut sit sinne jäädä. Ympärillä olis ollu kyllä ihan kiinnostavan kuuloisia reippailureittejä, mut vesisade ja alhaalla roikkuvat pilvet vähän latisti niitäkin haaveita. Matka jatkui siis. Koska mulla oli alkureissusta kalahommia, niin nyt mentiin Henen harrastuksen perässä. Seuraavaks oli vuorossa Bodø. Noin puolessa välissä matkaa yövyttiin leirintäalueella. Seuraavana päivänä Hene pääs taas pelaa golfia Salten Golf Clubilla. Se oli munkin mielestä kiva kenttä! Käppäilin mielelläni mukana.

Golf kiekan jälkeen tutustuttiin muuhun Bodøn ympäristöön. Itse kaupunki on mulle ennestään tuttu, mut sen ympäristö ei. Keli näytti kirkastumisen merkkejä, joten lähettiin ettiskelemään rantoja. Norjassa on niin hienoja biitsejä, eikä kaikki oo Lofooteilla, vaikka moni varmaan niin aattelee. Ensin käppäiltiin Mjelle strandille, se oli tooosi kaunis ranta kivan pikku käppäilyn päässä. 

Mjellen läheisellä parkkiksella ei saanut yöpyy, mut jos olis ollu teltta messissä olis sen kanssa päässy rannan läheisyyteen. Siellä joku norjalaisperhe pitikin leiriä. Paikka oli ihanan rauhallinen ja kaunis. Illan päätteeksi päätettiin lähtee vielä bongaamaan toinen ranta. Sinne oli vähän ajoa, mut googlailujen jälkeen se vaikutti niin mielenkiintoiselta, et lähettiin ettimään. Päättyvän tien viereltä Sandhornøyan saarelta löytyi ihana "autioranta" Langsanden. Mä olin itseasiassa bongannu kyseisen rannan kerran lentokoneesta kun lensin Bodøsta Osloon. Se on noin 2km pitkä, vaaleahiekkainen paratiisi. Meidän lisäks rannalla oli ehkä viisi ihmistä, kaikki rennosti viettämässä iltaa ja katsomassa auringonlaskua. Parkkiksella sai yöpyy, joten jäätiin sinne. Tehtiin notski rannalle ja paistettiin lettuja ilta-auringossa. Tästä illasta tuli yksi reissun kohokohdista. Rauhaa, kauniita maisemia ja meren aaltojen kuuntelua.

Rannalla vietetyn yön jälkeen jatkettiin Saltstraumeniin, joka on tunnettu erittäin voimakkaasta vuorovesivirtauksesta. Saltstraumenissa on myös iso (tosi toimiva, mut aika karmee) leirintäalue, jossa oltiin yötä. Käytiin myös kalassa. Saltstraumen on tunnettu myös kalastuksesta. Kun vesi alkaa nousta, tulee kalastajat rannoille. Mä kokeilin onneeni perholla. Sain muutamia pieniä seitejä. Rannoilta on jyrkät pudotukset suoraan kovasti virtaavaan syvään veteen, joten aika varovainen saa kalastaessa olla.

Saltstraumenin jälkeen reissu olikin tullu jo siihen pisteeseen, et viimeisiä vietiin. Mulla oli vielä yksi joki, jolla tahdoin kalastaa. Tuttu ennestään. Halusin näyttää Henelle missä on tullu vietettyä viimeiset kesät. Vähän harmillisesti taas vaan satoi ja oli aika kylmä, joten Henellä oli vähän nihkeet oltavat. Mulla ei mitään ongelmaa, kun kalastusvaatteet pitää vettä eikä sade muutenkaan kalastaessa haittaa, mut Heneä kävi kyllä sääliksi. Kolme yötä vietettiin joella. Mä sain muutaman kalan ja ihan kivasti uutta kokemusta, kun sain kalastaa itsekseni, päättää kalastettavat paikat itte ja tehä muutenkin kaikki peliliikkeet oman arvioinnin mukaan. Se teki mulle aika hyvää! 

Joella vietettyjen päivien jälkeen edessä oli kotimatka. Tultiin sukkana Ruotsin läpi takas Rovaniemelle, josta kaikki lähti kolmisen viikkoa aikasemmin. Viimeinen yö vietettiin Rovaniemellä ihanassa Arctic Light Hotellissa. Seuraavana aamuna lennettiin Rollosta kotiin. Matka oli oikein onnistunut, vaikka säät ei aina ihan suosinukkaan. Kalastushommista kirjottelin toiseen blogiin. Vielä me varmasti mennään käymään Norjassa yhessä, mut edelleen ei oo kummallakaan kiinnostusta astella toisen tontille. Harrastuksissa siis. Mut kiva oli huomata, et kyllä reissulle pystyy yhdistää molempien juttuja. Meijän yhteiset reissut on aina kivoja, oli ne missä päin maailmaa tahansa. 

Häämatkalla - osa 1

Noniin. Koronakevät/kesä/syksy on vieny aivakapasiteettia ikävyydellään, joten blogihommat jääny taka-alalle. Tässä sitä nyt ollaan, pitkästä aikaa. Aattelin paneutua hetkeks meidän häämatkaan, joka saatiin onnistumaan suunnitelmien mukaan heinäkuussa. Pitkään sitäkin jännäiltiin et mahtaako onnistuu vallitsevan tilanteen takia, mut kesä olikin helpompi mitä uskallettiin uskoa. Meijän häämatka oli siis suunniteltu pohjoiseen. Asuntoauton vuokraus ja kolme viikkoa aikaa kierrellä. Lähinnä Pohjois-Norjaa. Moni muukin suomalainen oli pläänännyt samat suunnat, kun kaikki muut reissut oli peruuntunu. Meillä oli kuitenkin päätetty reissusta jo viime vuonna. 

Alotettiin reissu lentämällä Rovaniemelle. Sieltä otettiin yksityisen vuokraajan kautta asuntoauto alle ja ensimmäiseks köröteltiin Ylläkselle ja Leville. Reissu suunniteltiin niin, että kumpikin pääsee harrastamaan omia juttujaan. Ensiks oli Henen vuoro. Vietettiin eka yö lähellä Levi Golfia, jossa Hene kävi seuraavana päivänä pelaamassa kierroksen. Mä kuljin suurimman osan kierroksesta mukana. 

Leviltä ajettiin Sodankylän kautta Ivaloon, jossa oltiin campingissa yötä. Ivalossa piti hoitaa vielä viimeiset kauppahommat ennen Norjaan siirtymistä. Campingissa saatiin ladattua akkuja, tsekattua auton vesivarastot ja kaikkee muuta pientä säätöä. Ivalossa vietetyn yön jälkeen lähettiin ajamaan kohti Tenon maisemareittiä, eli joenvartta. Maisemien kattelu tosin jäi lopulta aika vähäiseksi, kun jälleen sato vettä ja fokus oli enemmän tiellä pysymisessä kun jokimaisemissa. Norjaan siirtyminen tehtiin Utsjoen kautta. Auto pistettiin parkkiin tunturiin. Mä ootin kauheesti, et pääsin näyttää Henelle mulle tärkeitä mestoja. Tää oli just yks niistä. Odotin myös ekaa kalastuspäivää Finnmarkilaisessa vuonossa... Myös Henelle oltiin varattu kalavehkeet mukaan. Ekan kalastussession rakas ukkeli päätyi skippaamaan. Vuonossa kalastetaan vuorovesien mukaan ja ensimmäinen sopiva slotti osu noin kahden kieppeille yöllä. Oltiin otettu muutama tunti unta, kunnes mun herätyskello pirisi. Hene katto auton ikkunasta tasaisen harmaata ja sateista keliä ja käänsi kylkee. Mä lähin naureskellen ja intoa puhkuen tallustamaan tuntutin yli kalamestoille. Muutaman tunnin päästä palasin takaisin ruokakalan kanssa. Seuraavalle sessiolle Henekin osallistui. Se oli Henelle eka kerta perhokalastusta. Kalastushommien välissä käytiin käppäilemässä lähimaastossa. Välillä oli jopa ihan kiva kelikin. 

Ekat Norjassa vietetyt päivät meni ihan pimennossa muulta maailmalta kuuluvuusalueen ulkopuolella. Se on välillä todella ihanaa. Ei tarvii miettii maailmanmenoa tai muutenkaan jutella kenekään "ulkopuolisen" kanssa, vaan keskittyy hetkeen. Muutaman päivän erakoitumisen jälkeen jatkettiin taas matkaa. Seuraavaks suuntana oli Porsangerin vuono ja sinne laskeva Børselva joki. Se on mulle myös muistorikas paikka. Niin hyvässä kun pahassa. Siellä oon kokenu ekan onnistumisen lohenkalastuksen saralla ja myös karmeita pettymyksiä. :D Børselva on todella kaunis paikka. Niinkuin koko ympäröivä vuono. Oltiin siellä myös pari päivää. Mä kalastin yhen luvan ja Hene huolehti notskeista. 

Seuraavaksi oli vuorossa taas huoltohommia. Mentiin yheksi yöksi Stabburselvan kylkeen campingiin. Auto sai lisää virtaa ja me päästiin pesulle. Stabbursdalen Resort oli tosi hyvä campingalue. Hienossa paikassa, siisti, eikä kallis. Norjassa melkein kaikki campingit on tosi edullisia. Kaikki missä me oltiin maksoi sähkön kanssa 25-35 euroa yöltä. Campingeja löytyy paljon pitkin ja poikin. 

Porsangerista lähettiin toiseen vuonoon ja joelle. Meillä oli treffit Miksun ja Jutan kanssa Reisalla. Stabburilta lähettäessä Hene alkoi toivoa jo vähän muitakin kun jokimaisemia, mutta Reisa oli niiiiiin upeen näkönen mesta et toiveet tais mennä uusiks. Se oli mullekkin uusi paikka. Eka ilta vietettiin kaksin ja seuraavana päivänä nelisteen. Me kalastettiin Miksun kanssa, Hene ja Jutta rupatteli notskilla. Oli hauskaa nähä kavereita kesken reissun. Tää ei itseasiassa ollu ees eka kerta tällä reissulla. Tenonjokivartta ajellessa käytiin myös morjestamassa mun muutamaa kalastuskaveria. Kavereiden bongaaminen on piristävä lisä tälläselle reissulle.

Reisalla vietettiin yksi yö. Kalastuspäivän jälkeen otettiin suunnaksi Lyngenin vuono. Tässä vaiheessa alkoi tulla selväks, et "muutama" muukin suomalainen on liikenteessä. Kun saatiin auto sopivaan parkkiin, pidettiin lettukestit. Letut reissussa on ihan parasta luksusta!

Kun seuraavana aamuna herättiin lättyjen tuoksuisesta asuntoautosta, oli reissu jo puolessa välissä. Puolitoista viikkoa oli menny ihan hujauksessa. Puoleenväliin oltiin suunniteltu kauppareissu Kilpisjärvelle. Siellä camping yö ja mahdollisesti Saanan huiputus. Kilpisjärvelle saavuttaessa lävähti naaman eteen ihan kauhee järkytys. Ihanat erakoitusmispäivät oli ohi ja Kilppari niiiiiin täynnä porukkaa, et on oo missään lapissa nähny niin paljon possee kerralla. Edes hiihtolomaviikko Levillä ei näyttäny niin pahalta. Torpattiin ajatukset sienne jäämisestä hyvin nopeesti. Ei meinattu saada ees autoo mihkään parkkiin kauppareissun ajaksi ja tankilla käyminen oli kans hieman haastavaa sen sekasorron takia. Hoidettiin pakollinen kauppareissu ja lähettiin hätäseen pois Kilpparilta. Nyt tosiaan selvisi se, että lappi oli tän kesän hittikohde. Tuntu ihan hassulta nähä porukkaa niin paljon, kun ite on tullu pyörittyy pohjoisessa joka kesä ja aina on ollu hyvin rauhallista. :D

Pieta & Hene 22.4.2020

Muuttukoon tää blogi nyt hetkeks matkablogista ihan peruslaiffiin. Kaikki matkat kun on nyt määrittelemättömän ajan pannassa. Ihan peruslaiffista ei tässäkään postauksessa oo kuitenkaan kyse. Keskiviikkona 22.4. oli hieno päivä. Me mentiin Henen kans naimisiin. Meillä piti olla hääkemut jo menneen viikon lauantaina, eli 18.4. mut sattuneista syistä ei ollukkaan. Vaikka hääkemujen siirtäminen onnistu ilman minkäänlaisia ongelmia, aiheutti se silti surun puseroon sillon viitisen viikkoa sitten. Kauan ootettu päivä oli jo aika lähellä, mut sit yhtäkkiä aamukampaan tulikin hurjasti lisää tikkuja... Päätettiin sillon, et mennään kuitenkin naimisiin jo nyt keväällä. Se on kuitenkin meille se pääjuttu. Seuraavan jännitysmomentin toi Uudenmaan rajojen sulkeminen. Tarkotuksena oli ottaa meijän kummankin vanhemmat paikalle (jos kaikki pysyy terveinä), mut Henen porukat asuu rajan toisella puolella. Toinen vaihtoehto olis ollu mennä maistraattiin ihan kaksin, mut kyl me toivottiin että edes meijän porukat pääsis näkemään meille tärkeen hetken. Rajat aukes ja päästiin kaikki yhessä paikalle.

Mä en oikein saanu nukuttua ennen vihkipäivää. Se ei oo kyllä mitenkään yllättävää. Oon ihan lapsesta lähtien ollu sellanen, et kun on jotain poikkeevaa tiedossa, en saa nukuttuu. Samaa oli nytkin jatkunu jo noin viikon verran. Meillä on vielä muuttokin tulossa, joka antaa oman osansa unien menetykseen. Heräsin keskiviikkona jo viiden tienoilla. Sain kuitenki vielä vähäks aikaa nukahdettuu, enkä ruvennu herättelee vieressä tuhisevaa ukkoo. Hene ei olis varmaan arvostanu hahah. Aamupäivällä laittelin itteeni kuosiin. Tukkahommat aiheuttaa aina päänvaivaa, oon niissä vaan ihan käsi. Sain kuitenkin jokusen kiehkuran väsäiltyy ja tukka oli ihan ok juhlakuosissa. Meikin kanssa ei ongelmaa, se on musta kivaa puuhaa. Faija tuli hakemaan meitä jossain vaiheessa. Porukoilla syötiin lounasta ja puettiin juhlavaatteet päälle. Mun häämekko on alunperin teetetty Henen mummille 50-luvulla. Sen jälkeen sitä käytti myös Henen äiti kasarilla. Mulle puku muokkailtiin sopivaksi meijän mamin kanssa. Muuta puvulle ei oikeestaan tehty, kun pätkästiin se kahteen osaan. Mekko on itsessään jo tosi ajaton, mutta nyt siitä saatiin enemmän mun tyyliin sopiva. Sopii tälläselle luonnonläheiselle peikkotytölle. Kimpun ja Henen vieheen mami teki harsokukasta ja mustikan varvuista. Mun sormukset on mun mummon vanhat. Niissä on vielä vanhatkin kaiverrukset jäljellä. Sen verran niitä muokattiin, et vihkisormuksen vaaleansininen kivi vaihdettiin kirkkaaseen. Tuntu kivalta et sai näin paljon vanhoja juttuja uudelleen käyttöön.

Vihkiminen oli klo 14. Päästiin vähän aikaisemmin sisälle odottelemaan omaa vuoroa. Helsingin maistraatti oli tosi positiivinen kokemus! Meillä oli ihan erilainen mielikuva virastosta, joka olis tunkkainen, kaikinpuolin kämäinen ja jengiä otetaan sisään ku liukuhihnalta. Se ei ollu mitään noista. Tila oli uusi, tosi freshi ja rauhallinen. Vihkimisen suoritti aivan ihana henkikirjoittaja rauhallisella ja lempeellä otteella. Itkussa oli pidättelemistä kun seisottiin vihkijän edessä, joka kyseli asianmukaiset kysymyksen. Tahdottiin, vähän naureskeltiin ja pujotettiin sormukset toistemme sormiin. Vihkiminen oli tosi nopee, mut se tuntu silti tosi spesiaalilta hetkeltä. Ei siihen oikeestaan mitään muuta tarvinnukkaan. Jäi tosi hyvä fiilis. Saatiin todistus ja onnittelut meijän vahemmilta. Saatiin vielä hetkeks jäädä tilaan miettimään mitä just tapahtu.

Heti vihkimisen jälkeen skumppailtiin. Me lähettiin ottamaan hääpotretteja Suvilahteen. Mami tuli vähän avustamaan meitä. Loput lähti Henen tädin luokse Töölöön odottelee meitä. Mulla oli selkee visio kuvista. Kuvaus kun on lähellä sydäntä ja kaikki tarvittava kalusto löytyy iteltä. Jalustan kanssa saatiin toteutettuu kivat kuvat. Jotain vähän erilaista, meijän tyyliin sopivaa. Suvilahdessa oli täydellistä graffitiseinää, joka rikkoo muuten seesteistä lookia. Meillä oli myös rekvisiitaks kaasunaamarit, ne kuvastaa tätä korona-aikaa. Kaasunaamarikuvat on ihan mun lemppareita, mut kyl näistä kaikista tuli mieleisiä, vaikka mä oikeesti vihaan olla kameran edessä. Takana on paljon kivempaa.

Kuvien jälkeen mentiin meidän "häävastaanotolle" Töölöön. Ihanaa, et saatiin edes pienit juhlat tän ahdistavan ajan keskelle. Ollaan koitettu mahdollisimman hyvin noudattaa kaikki rajoituksia ja ohjeistuksia, mutta nyt uskallettiin tehdä pieni poikkeus ja kokoontua Henen tädin luokse. Nautiskeltiin shamppanjaa, syötiin noutosusheja, kahviteltiin ja herkuteltiin Kakkugallerian kakulla. Meillä oli ihan superkivaa. Vähän harmitti, et kukaan mun sisaruksista ei nyt päässy paikalle. Meitä on niin paljon ja kaikkien puolisot myös tärkeenä osana meijän perhettä, joten porukka olis paisunu aika paljon. Juhlitaan sit isommin kun tää kökkö tilanne on ohi. Vaikka viime postuksessa kirjotinkin, et itse virus ei sinänsä ittee pelota, on se alkanu viimeaikoina pelottaa. Ei sitä halua itselle, eikä kellekkään muulle. Siks joutuu jokaisen tapaamisen kanssa miettimään, et mikä on järkevää. Meidän hääpäivänä negatiiviset ajatukset oli onneks hetkeks kokonaan poissa ja päästiin nauttimaan täysillä ihanasta päivästä.

Illalla siirryttiin kahestaa hotelliin. Meidän ei alkuperäisen suunnitelman mukaan pitäny mennä hotelliin hääyösi ollenkaan. Jos kemut olis ollu la, toivottiin et ne olis kestäny jatkoineen aamuyön tunneille asti ja koettiin et muutaman tunnin yöstä on turha maksaa isoo hintaa. Yötä piti mennä viettää rauhassa ihan vain kotiin. Nyt kuitenkin muutettiin suunnitelmia muuttorumban keskellä ja varattiin Glo Hotel Kluuvista sellainen Love-paketti. Kuoharia, aamupala huoneeseen ja myöhäinen huoneenluovutus. Se oli oikein passeli veto. Huoneessa kuunneltiin musaa, juotiin vielä parit lasit skumppaa ja pyörähdeltiin häätanssikin Dropkick Murphysin tahdissa. Silloin tuli kyyneleet silmiin.  Oon löytäny viekkuun tyypin, jonka kanssa on hyvä olla. Joka kanssa pystyy olee 100 prossaa oma itteni, joka ei vähättele, naureskele tai kohtele millään tavalla huonosti. Hene on rakastava, huomioiva, kovapäisyydellään haastetta antava ja super hauska ukkeli. Se et me ollaan nyt aviopari, ei muuta meitä mitenkään. Toimitaan hyvin yhteen, toimitaan hyvin erikseen. Kummallekkin oma identitetti ja omat jutut on tosi tärkeitä, mutta kumpikin haluaa omalla toiminnallaan myös puhaltaa yhteen hiileen. Parisuhde ei oo asia jota on elämässä pakko tavoitella, mut sillon kun se toimii hyvin ja tekee onnelliseksi, se nousee prioriteettilistalla hyvin korkeelle. Rakkauden osuminen näin omalle kohdalle on parasta.

Aamulla heräiltiin siihen ku huonepalvelu toi runsaan aamupalan huoneeseen. Siinä ku istuttiin ja mussutettiin hotellin hyvää aamupalaa, oli taas kyyneleet aika lähellä. Oli vaan niin kiva fiilis. Huone piti luovuttaa kahelta. Ennen sitä lilluttiin kylpyammeessa ja vaan oltiin. Meidän hääpäivä oli kaikenkaikkiaan ihan paras. Jos ei vielä tästä jokseenki imelästä tekstistä tullu selville. Parempaa päivää en oikeestaan olis voinu ees toivoo. Meillä ei muutenkaan ollu häistä mitään suuria haaveita, vaan kaikki järkkäilyt oltiin tehty rennolla otteella. Musta tuntuu, et moni luo itte hääpäivän onnistumisesta isot paineet. Ei sillä, haaveilla saa ihan niin paljon kuin haluaa. Kaikilla on eri tyyli järkkäillä ja toteuttaa häänsä. Meillä tää sopi oikein hyvin. Toki odotellaan myös marraskuun kemuja. Sillon saadaan isompi porukka yhteen ja päästään juhlii tärkeiden ihmisten kanssa enemmän. Nyt se "pääpäivä" on kuitenkin suoritettu ja juhlakamatkin odottaa valmiina myöhempää ajankohtaa!

Mrs. Piiroinen & Mr. Karlsson kiittää ja kuittaa!