Nyt on tämäkin saakelin sirkus saatu pakettiin. Ja vielä ihan hyvällä menestyksellä lopulta. Korona pakotti laittaa järjestelyt häiden osalta uusiksi keväällä. Vihille mentiin melkein suunnitellussa aikataulussa (postaus keväältä), mut isompi juhla siirty myöhemmäksi. Siirrettiin juhlat tarpeeks kauas, eli marraskuulle. Eipä sillon voinu yhtään tietää, et mikä meno syksyllä taas alkoi. Vielä loppukesälle oltiin ihan rauhallisin mielin koko hommasta, mut sit pidemmälle syksyy mentäessä alkoi uusi stressi kummallakin. Onko juhlien järjestäminen mahdollista, tai onko siinä oikeesti yhtään mitään järkee tälläsenä aikana. Hanskat meinas lentää tiskiin muutamaan otteeseen, kun stressaaminen tälläsen "turhan" takia tuntu niin tyhmältä. Häät ei siis todellakaan oo turha juttu, mut oltiin menty jo naimisiin ja enää olis "vaan" juhlat. Ollaan oltu koronan ja siihen liittyvien ohjeistuksien kanssa suhteellisen tarkkoja, joten sekin mietitytti et vesittyykö kaikki efortti jos lähetään juhlimaan ison porukan voimin.
sunnuntai 20. joulukuuta 2020
P & H - Hääjuhlat
perjantai 18. joulukuuta 2020
Häämatkalla - osa 2
Meijän roadtrip ei siis ottanutkaan kunnon paussia Kilpisjärvelle. Se ihmismäärä oli vaan yksikertaisesti liikaa. Ei olla massojen ystäviä sitten yhtään. Otettiin suuntima takas Norjan puolelle heti kaupassakäynnin jälkeen. Kilpparin jälkeen heräs kyllä pieni skeptisyys kaikkia Norjan tunnetuimpia matkakohteita kohtaan. Myös Senja kuuluu niihin, vaikka kuuleman mukaan olisikin rauhallisempi kun Lofootit, joka meillä myös piti olla vierailukohteena. Kyllä Senjallakin väkee oli, mut ainakaan ensinäkemältä tilanne ei vaikuttanu pahalta, vaikka saatiikin leirintäalueen viimeinen sähköpaikka. Oltiin yksi yö Fjordbotn Campingissa. Siellä oli nätit maisemat (eka kuva). Sateinen kelikin siirtyi veke iltaa kohden.
Seuraavana päivänä lähettiin huiputtamaan Seglaa. Tavallaan vähän huono valinta. On ehkä Senjan kiivetyin huippu. Jotenkin ei vaan taas osannu aavistella porukan määrää. :D Oltiin mestoilla puoliltapäivin. Silloin ei ollu vielä paha tilanne, auto saatiin hyvin parkkiin ja osan matkaa päästiin kiipee suht rauhallisissa tunnelmissa. Mitä pidemmälle päivää mentiin, väki lisäänty ja mekkala sen mukana. Se on asia johon menee hermo luonnossa, ihmisten melu... Musta on ihanaa kuunnella luonnon ääniä, ei kälätystä, varsinkaan omalla kielellä ulkomailla. Seglalle kiipeeminen oli kuitenkin hieno kokemus muuten. Nousu on jyrkkä, ylhäällä oottaa hurjat maisemat ja sieltä on ihan pystysuora pudotus alas.
maanantai 9. marraskuuta 2020
Häämatkalla - osa 1
Noniin. Koronakevät/kesä/syksy on vieny aivakapasiteettia ikävyydellään, joten blogihommat jääny taka-alalle. Tässä sitä nyt ollaan, pitkästä aikaa. Aattelin paneutua hetkeks meidän häämatkaan, joka saatiin onnistumaan suunnitelmien mukaan heinäkuussa. Pitkään sitäkin jännäiltiin et mahtaako onnistuu vallitsevan tilanteen takia, mut kesä olikin helpompi mitä uskallettiin uskoa. Meijän häämatka oli siis suunniteltu pohjoiseen. Asuntoauton vuokraus ja kolme viikkoa aikaa kierrellä. Lähinnä Pohjois-Norjaa. Moni muukin suomalainen oli pläänännyt samat suunnat, kun kaikki muut reissut oli peruuntunu. Meillä oli kuitenkin päätetty reissusta jo viime vuonna.
Alotettiin reissu lentämällä Rovaniemelle. Sieltä otettiin yksityisen vuokraajan kautta asuntoauto alle ja ensimmäiseks köröteltiin Ylläkselle ja Leville. Reissu suunniteltiin niin, että kumpikin pääsee harrastamaan omia juttujaan. Ensiks oli Henen vuoro. Vietettiin eka yö lähellä Levi Golfia, jossa Hene kävi seuraavana päivänä pelaamassa kierroksen. Mä kuljin suurimman osan kierroksesta mukana.
Leviltä ajettiin Sodankylän kautta Ivaloon, jossa oltiin campingissa yötä. Ivalossa piti hoitaa vielä viimeiset kauppahommat ennen Norjaan siirtymistä. Campingissa saatiin ladattua akkuja, tsekattua auton vesivarastot ja kaikkee muuta pientä säätöä. Ivalossa vietetyn yön jälkeen lähettiin ajamaan kohti Tenon maisemareittiä, eli joenvartta. Maisemien kattelu tosin jäi lopulta aika vähäiseksi, kun jälleen sato vettä ja fokus oli enemmän tiellä pysymisessä kun jokimaisemissa. Norjaan siirtyminen tehtiin Utsjoen kautta. Auto pistettiin parkkiin tunturiin. Mä ootin kauheesti, et pääsin näyttää Henelle mulle tärkeitä mestoja. Tää oli just yks niistä. Odotin myös ekaa kalastuspäivää Finnmarkilaisessa vuonossa... Myös Henelle oltiin varattu kalavehkeet mukaan. Ekan kalastussession rakas ukkeli päätyi skippaamaan. Vuonossa kalastetaan vuorovesien mukaan ja ensimmäinen sopiva slotti osu noin kahden kieppeille yöllä. Oltiin otettu muutama tunti unta, kunnes mun herätyskello pirisi. Hene katto auton ikkunasta tasaisen harmaata ja sateista keliä ja käänsi kylkee. Mä lähin naureskellen ja intoa puhkuen tallustamaan tuntutin yli kalamestoille. Muutaman tunnin päästä palasin takaisin ruokakalan kanssa. Seuraavalle sessiolle Henekin osallistui. Se oli Henelle eka kerta perhokalastusta. Kalastushommien välissä käytiin käppäilemässä lähimaastossa. Välillä oli jopa ihan kiva kelikin.
Ekat Norjassa vietetyt päivät meni ihan pimennossa muulta maailmalta kuuluvuusalueen ulkopuolella. Se on välillä todella ihanaa. Ei tarvii miettii maailmanmenoa tai muutenkaan jutella kenekään "ulkopuolisen" kanssa, vaan keskittyy hetkeen. Muutaman päivän erakoitumisen jälkeen jatkettiin taas matkaa. Seuraavaks suuntana oli Porsangerin vuono ja sinne laskeva Børselva joki. Se on mulle myös muistorikas paikka. Niin hyvässä kun pahassa. Siellä oon kokenu ekan onnistumisen lohenkalastuksen saralla ja myös karmeita pettymyksiä. :D Børselva on todella kaunis paikka. Niinkuin koko ympäröivä vuono. Oltiin siellä myös pari päivää. Mä kalastin yhen luvan ja Hene huolehti notskeista.
Seuraavaksi oli vuorossa taas huoltohommia. Mentiin yheksi yöksi Stabburselvan kylkeen campingiin. Auto sai lisää virtaa ja me päästiin pesulle. Stabbursdalen Resort oli tosi hyvä campingalue. Hienossa paikassa, siisti, eikä kallis. Norjassa melkein kaikki campingit on tosi edullisia. Kaikki missä me oltiin maksoi sähkön kanssa 25-35 euroa yöltä. Campingeja löytyy paljon pitkin ja poikin.
lauantai 25. huhtikuuta 2020
Pieta & Hene 22.4.2020
Mä en oikein saanu nukuttua ennen vihkipäivää. Se ei oo kyllä mitenkään yllättävää. Oon ihan lapsesta lähtien ollu sellanen, et kun on jotain poikkeevaa tiedossa, en saa nukuttuu. Samaa oli nytkin jatkunu jo noin viikon verran. Meillä on vielä muuttokin tulossa, joka antaa oman osansa unien menetykseen. Heräsin keskiviikkona jo viiden tienoilla. Sain kuitenki vielä vähäks aikaa nukahdettuu, enkä ruvennu herättelee vieressä tuhisevaa ukkoo. Hene ei olis varmaan arvostanu hahah. Aamupäivällä laittelin itteeni kuosiin. Tukkahommat aiheuttaa aina päänvaivaa, oon niissä vaan ihan käsi. Sain kuitenkin jokusen kiehkuran väsäiltyy ja tukka oli ihan ok juhlakuosissa. Meikin kanssa ei ongelmaa, se on musta kivaa puuhaa. Faija tuli hakemaan meitä jossain vaiheessa. Porukoilla syötiin lounasta ja puettiin juhlavaatteet päälle. Mun häämekko on alunperin teetetty Henen mummille 50-luvulla. Sen jälkeen sitä käytti myös Henen äiti kasarilla. Mulle puku muokkailtiin sopivaksi meijän mamin kanssa. Muuta puvulle ei oikeestaan tehty, kun pätkästiin se kahteen osaan. Mekko on itsessään jo tosi ajaton, mutta nyt siitä saatiin enemmän mun tyyliin sopiva. Sopii tälläselle luonnonläheiselle peikkotytölle. Kimpun ja Henen vieheen mami teki harsokukasta ja mustikan varvuista. Mun sormukset on mun mummon vanhat. Niissä on vielä vanhatkin kaiverrukset jäljellä. Sen verran niitä muokattiin, et vihkisormuksen vaaleansininen kivi vaihdettiin kirkkaaseen. Tuntu kivalta et sai näin paljon vanhoja juttuja uudelleen käyttöön.
Vihkiminen oli klo 14. Päästiin vähän aikaisemmin sisälle odottelemaan omaa vuoroa. Helsingin maistraatti oli tosi positiivinen kokemus! Meillä oli ihan erilainen mielikuva virastosta, joka olis tunkkainen, kaikinpuolin kämäinen ja jengiä otetaan sisään ku liukuhihnalta. Se ei ollu mitään noista. Tila oli uusi, tosi freshi ja rauhallinen. Vihkimisen suoritti aivan ihana henkikirjoittaja rauhallisella ja lempeellä otteella. Itkussa oli pidättelemistä kun seisottiin vihkijän edessä, joka kyseli asianmukaiset kysymyksen. Tahdottiin, vähän naureskeltiin ja pujotettiin sormukset toistemme sormiin. Vihkiminen oli tosi nopee, mut se tuntu silti tosi spesiaalilta hetkeltä. Ei siihen oikeestaan mitään muuta tarvinnukkaan. Jäi tosi hyvä fiilis. Saatiin todistus ja onnittelut meijän vahemmilta. Saatiin vielä hetkeks jäädä tilaan miettimään mitä just tapahtu.
Heti vihkimisen jälkeen skumppailtiin. Me lähettiin ottamaan hääpotretteja Suvilahteen. Mami tuli vähän avustamaan meitä. Loput lähti Henen tädin luokse Töölöön odottelee meitä. Mulla oli selkee visio kuvista. Kuvaus kun on lähellä sydäntä ja kaikki tarvittava kalusto löytyy iteltä. Jalustan kanssa saatiin toteutettuu kivat kuvat. Jotain vähän erilaista, meijän tyyliin sopivaa. Suvilahdessa oli täydellistä graffitiseinää, joka rikkoo muuten seesteistä lookia. Meillä oli myös rekvisiitaks kaasunaamarit, ne kuvastaa tätä korona-aikaa. Kaasunaamarikuvat on ihan mun lemppareita, mut kyl näistä kaikista tuli mieleisiä, vaikka mä oikeesti vihaan olla kameran edessä. Takana on paljon kivempaa.
Kuvien jälkeen mentiin meidän "häävastaanotolle" Töölöön. Ihanaa, et saatiin edes pienit juhlat tän ahdistavan ajan keskelle. Ollaan koitettu mahdollisimman hyvin noudattaa kaikki rajoituksia ja ohjeistuksia, mutta nyt uskallettiin tehdä pieni poikkeus ja kokoontua Henen tädin luokse. Nautiskeltiin shamppanjaa, syötiin noutosusheja, kahviteltiin ja herkuteltiin Kakkugallerian kakulla. Meillä oli ihan superkivaa. Vähän harmitti, et kukaan mun sisaruksista ei nyt päässy paikalle. Meitä on niin paljon ja kaikkien puolisot myös tärkeenä osana meijän perhettä, joten porukka olis paisunu aika paljon. Juhlitaan sit isommin kun tää kökkö tilanne on ohi. Vaikka viime postuksessa kirjotinkin, et itse virus ei sinänsä ittee pelota, on se alkanu viimeaikoina pelottaa. Ei sitä halua itselle, eikä kellekkään muulle. Siks joutuu jokaisen tapaamisen kanssa miettimään, et mikä on järkevää. Meidän hääpäivänä negatiiviset ajatukset oli onneks hetkeks kokonaan poissa ja päästiin nauttimaan täysillä ihanasta päivästä.
Illalla siirryttiin kahestaa hotelliin. Meidän ei alkuperäisen suunnitelman mukaan pitäny mennä hotelliin hääyösi ollenkaan. Jos kemut olis ollu la, toivottiin et ne olis kestäny jatkoineen aamuyön tunneille asti ja koettiin et muutaman tunnin yöstä on turha maksaa isoo hintaa. Yötä piti mennä viettää rauhassa ihan vain kotiin. Nyt kuitenkin muutettiin suunnitelmia muuttorumban keskellä ja varattiin Glo Hotel Kluuvista sellainen Love-paketti. Kuoharia, aamupala huoneeseen ja myöhäinen huoneenluovutus. Se oli oikein passeli veto. Huoneessa kuunneltiin musaa, juotiin vielä parit lasit skumppaa ja pyörähdeltiin häätanssikin Dropkick Murphysin tahdissa. Silloin tuli kyyneleet silmiin. Oon löytäny viekkuun tyypin, jonka kanssa on hyvä olla. Joka kanssa pystyy olee 100 prossaa oma itteni, joka ei vähättele, naureskele tai kohtele millään tavalla huonosti. Hene on rakastava, huomioiva, kovapäisyydellään haastetta antava ja super hauska ukkeli. Se et me ollaan nyt aviopari, ei muuta meitä mitenkään. Toimitaan hyvin yhteen, toimitaan hyvin erikseen. Kummallekkin oma identitetti ja omat jutut on tosi tärkeitä, mutta kumpikin haluaa omalla toiminnallaan myös puhaltaa yhteen hiileen. Parisuhde ei oo asia jota on elämässä pakko tavoitella, mut sillon kun se toimii hyvin ja tekee onnelliseksi, se nousee prioriteettilistalla hyvin korkeelle. Rakkauden osuminen näin omalle kohdalle on parasta.
Aamulla heräiltiin siihen ku huonepalvelu toi runsaan aamupalan huoneeseen. Siinä ku istuttiin ja mussutettiin hotellin hyvää aamupalaa, oli taas kyyneleet aika lähellä. Oli vaan niin kiva fiilis. Huone piti luovuttaa kahelta. Ennen sitä lilluttiin kylpyammeessa ja vaan oltiin. Meidän hääpäivä oli kaikenkaikkiaan ihan paras. Jos ei vielä tästä jokseenki imelästä tekstistä tullu selville. Parempaa päivää en oikeestaan olis voinu ees toivoo. Meillä ei muutenkaan ollu häistä mitään suuria haaveita, vaan kaikki järkkäilyt oltiin tehty rennolla otteella. Musta tuntuu, et moni luo itte hääpäivän onnistumisesta isot paineet. Ei sillä, haaveilla saa ihan niin paljon kuin haluaa. Kaikilla on eri tyyli järkkäillä ja toteuttaa häänsä. Meillä tää sopi oikein hyvin. Toki odotellaan myös marraskuun kemuja. Sillon saadaan isompi porukka yhteen ja päästään juhlii tärkeiden ihmisten kanssa enemmän. Nyt se "pääpäivä" on kuitenkin suoritettu ja juhlakamatkin odottaa valmiina myöhempää ajankohtaa!