Ankarat Avotunturit / Kebnekaisen ympäri (osa 2)

Pitkien yöunien jälkeen oli kiva herätä taas kirkkaaseen aamuun. Seuraavaksi tiedossa oli välipäivän viettoa. Keli sille oli mitä mainioin. Aamu alkoi omilla puuhasteluilla, jonka jälkeen keräännyttiin yhteen. Geri piti oppituntia hätämajoitteista ja Piialla oli aiheena lumiturvallisuus. Lumivyöryt on pelottanu mua lapsesta asti. Tällä reissulla nähtiin muutamat vyöryt. Vastarinteillä. Ekaks kuulu jyrinää, sit alettiin seuraa mistä ääni kuuluu. Vyöryjä oli ihan mielenkiintoista seurata kaukaa, mut ajatus alle jäämisestä kuumotteli silti. Piian esitelmä oli hyvä. Sen loppuun saatiin ettiä "ruumista" piipparin ja sondin avulla. Kauheeta ajatella et olis siellä lumen alla odottelemassa et joku tulee auttaa.

Välipäivän muuhun ohjelmaan kuului ihan vaan lepäilyä ja auringosta nauttimista. Osa porukasta lähti tekee rinteeseen lumiluolaa, jossa halukkaat pääs nukkumaan. Ite skippasin sen koska halusin varmasti hyvät yöunet. Ei sillä et luolassa ei nukkuis hyvin, mut siellä on herättävä tietyn väliajoin tarkistamaan et on happea. Mä olin ollu muutenkin päivällä vähän huonossa kuosissa. Ei oo reissua, joka ei pistäis pakkia sekasin... :D Sama probleema taas. Täyty yrittää parhaansa mukaan levätä. Päikkärit teltassa ja illalla taas aikasin nukkuu.

Ekojen päivien jälkeen meillä ei ollu enää sulaa jokea vieressä, josta olis saanu vettä. Kaikki vesi piti sulattaa lumesta. Se oli aina oma operaationsa tohottaa iltasin vedet seuraavalle päivälle. Mulla ja Timolla oli kummallakin mukana viiden litran kanisterit plus parit juomapullot, joten sulatettavaa riitti. Oli kyllä hyvä veto ottaa ne kanisterit mukaan. Ei jouduttu ihan niin usein sulattaa vettä kun muut, joilla oli vain juomapulloja mukana. Muutenkin oli hyvä että oli niin paljon vettä. Mä juon kotioloissakin useemman litran päivässä, eräreissuilla se kulutus on vielä korkeempi. Sillon hellepäivänä tuli juotua muistaakseni kaikki varastot, eli se reilu viis litraa.

Meillä meinas välipäivänä käydä Timon kans vähän pahempi äksidentti. Bensakeitin oli päällä teltassa (joka on siis ihan normikäytäntö näillä reissuilla), keitinlaatikossa oli kaks keittimeen liitettävää bensaputelia. Toinen oli vähän niinku varalla, koska se oli siellä jo valmiiksi kun otettiin laatikko lainaan lähtiessä. Yhtäkkiä toinen puteleista ruikkas bensat hienosti kaaressa Timon naamalle ja sytty siinä samalla tuleen. Mä makoilin puoliunessa siinä vieressä ja ihmettelin kun Timo alkaa kiroomaan. Ku avasin silmät, oli koko keitinlaatikko isoissa liekeissä. Laatikko nopeesti kiinni, tuli tyrehtyi siinä. Timpalla oli onneks nopee reagointi. Oli aika lähellä et ei leimahtanut teltta tuleen. Huh. Onneks tilanteesta selviydyttiin vaan säikähdyksellä, teltta ei palanut, eikä Timo saanu mitään haavereita. Toinen pulloista oli ollu viallinen ja siks edellinen sitä lainannu porukka oli sen jättäny täytenä laatikkoon. Ihan kiva. :D Meidän porukka sai sen sitten päivän aikana korjattua.

Tortaina aamulla matka jatkui taas. Tällä kertaa kelikin oli vähän erilainen. Arska ei enää paistanu ja se oli ihan kivaa vaihtelua, vaikka aurinko onkin ihana asia. Koko porukka olis halunnu kokee kunnon whiteout kelin, mut ihan siihen ei päästy. Pikkuhiljaa lähdettiin kulkemaan alaspäin. Edelleen oltiin kuitenkin reippaasti puurajan yläpuolella ja maisemat pysyi siisteinä.

Torstai illan leiripaikka oli hieno. Siellä kuului kolmen päivän hiljaiselon jälkeen puhelinkin. Tää ei kyl siis ollu se syy miks paikka oli hieno. :D Vaikka kotipuoleen oli koko ajan ikävä, tekee välillä ihan hyvää olla kaiken yhteyden ulkopuolella. Voi keskittyy vaan siihen mitä ympärillä tapahtuu. Tälläsillä vähän pidemmillä erämaavaelluksilla vaipuu sellaseen omaan pieneen eräkuplaan, jolloin hetkeks unohtaa kaiken muun. Keskittyy vaan siihen mitä on tekemässä. Hiihtäessä/kävellessä ajatukset laukkaa villisti, mut kun aletaan laittaa leiriä pystyyn, ollaan vaan siinä hetkessä. Sen takia mä tykkään tälläsillä reissuilla noudattaa rytmiä. Vaikka hollääminen on kans kivaa, tuntuu musta silti hyvältä rakentaa reissuille sellanen "oma arki". Silloin unohtaa sen perus arjen, jonka kanssa puljaa suurimman osan vuodesta.

Kaksi viimeistä päivää oli aika tylsiä. Tokavikana päivänä, eli perjantaina, laskeuduttiin reippaasti alaspäin. Taakse jäi hienot maisemat ja kulkeminen tapahtui leveetä kelkkauraa pitkin joka vei suoraan Nikkaluoktaan. Torstain kohokohta oli piipahtaminen Kebnekaise Fjällstationilla. Siellä on hotelli, ravintola ja kauppa. Käytiin lounalla. Oli aika magee mesta ja ruoka ihan hemmetin hyvää. Pysähdys aiheutti kyl vähän ristiriitaiset fiilikset. Teki oikeesti hyvää saada kunnon tuoretta ruokaa ja nähä paikka, mut samalla se eräkupla puhkesi. Sen jälkeen ajatukset alkoi olla jo kovasti vaan siinä, et koska ollaan perillä. Tylsähköt maisemat, iso kelkkaura, jota pitkin kulki tietysti myös paljon kelkkoja, muita ihmisiä. Blääääh. Vika yö vietettiin jo aika lähellä Nikkistä. La aamuna hiihdettiin vikat kilsat takaisin autoille.

Nikkaluoktaan päästessä oli aika rähjäinen ja likainen olo. :D Onneks takas Leville tultaessa päästiin lämmittää saunaa heti kun kamat oli purettu. Levin kämpällä oli vielä yhteisesti purkua, saunomista ja reissun lopettajaiset illanistujaisten merkeissä. Mä, Piia ja Geri jouduttiin sanoo vähän aikasemmin heipat porukalle kun me oltiin lentämässä vielä samana iltana takaisin etelään. Kun viikon hengaa siinä eräkuplassa saman porukan kanssa, on siitä vaikee irtautua. Mulla on ollu aina sama homma. Mä kiinnyn helposti ihmisiin. Muistan jo ripariuralta tän saman haikeuden. Samaa on jatkunu myös kalareissujen päätteeksi. Vaikka on ihanaa mennä kotiin ja nähdä rakkaat ihmiset, tuntuu silti haikeelta lähtee.

Nyt tää porukka saa osallistua ominpäin jollekkin toiselle Ankarat Avotunturit reissulle osaksi retkikuntaa. Mua ainakin kiinnostaisi kovasti. Tällä reissulla ei päästy kokee kovia pakkasia, joka tietty oli onni, mutta kyllä sekin pitäis kokea. Ei myöskään päästy pystyttää telttaa kovassa tuulessa, eikä nähny kunnon whiteout keliä. Varsinkin toi whiteout keli oli monelle sellanen juttu mikä olis ollu mielenkiintoista nähdä. Seuraavaan kertaan. Nyt olosuhteet oli kyllä just sopivat ainakin tälläselle ensikertalaiselle. Lämpö ei mua haitannut yhtään!

Ihan mahtava reissu, kiitos siitä kaikille!

Ankarat Avotunturit / Kebnekaisen ympäri (osa 1)

Kesä on jo ihan korvilla, mut vielä voitais palata hetkeks vähän talvisempiin tunnelmiin. Kun keväiset säät alkoi pikkuhiljaa olla käsillä huhtikuun puolessa välissä, lähdin mä vielä kertaalleen kattomaan hankia. Osa meidän luokkalaisista osallistui Ankarat Avotunturit reissulle, joka toteutettiin Ruotsin lapissa Kebnekaisen hoodeilla. Reissu starttas la 14.4. Osa porukasta tuli autoilla, yksi junalla ja kolme lentäen, minä mukaan lukien. Kesällä tulee taas istuttua autossa ihan riittävästi, joten ajattelin säästää ahteriani ja ottaa lennot Kittilään. Koko porukan kanssa meillä oli treffit Levillä, jossa oltiin yksi yö. Sunnuntaina 15.4 lähettiin kimppakyydeillä ajamaan kohti Nikkaluoktaa. Koukattiin Kiirunassa syömässä ennen Nikkikseen saapumista, jossa sit pakattiin tavararat ahkioihin ja lähettiin rauhassa etenemään kohti tuntureita.

Meitä oli yhteensä 13 henkeä tässä retkikunnassa. Kymmenen henkee meijän luokalta, kouluttaja Antti, apureina Inu ja Outi. Porukka oltiin jatettu telttapareihin. Parit hoiti keskenään nukkumisjärjestelyt, ruuan, sekä päiväkohtaisen suunnistuksen. Päävastuu siitä oli silti Antilla. Matkaan päästiin lähtee joskus iltapäivästä. Eka päivä oli helppo. Toki hieman jännitti, et miten suksi luistaa kun en oo pahemmin lajiin perehtyny. Hiihtäminen osottautu oikein kivaksi tavaksi liikkua. Eka päivä edettiin Vistasjokea pitkin, jonka päälle illalla tehtiin leiri. Jo ekana iltana nukutti hyvin. Aamulla pirteenä ylös. Aamupalan väsäys ja leiri pakettiin. Matka jatku edelleen jokea pitkin.

Olin myös hieman jännittäny mahollista kylmyyttä. Vilukissana oli kiva seurata sääennusteita jotka näytti pahimmillaan melkein - 30 astetta... Reissun lähentyessä ennusteet alkoi sitten mennä lämpimämpään suuntaan ja kääntyikin ihan toiseen ääripäähän. Maanantaina oli niin lämmin, että jotkut porukasta alkoi voida huonosti. Itteeni tää ei haitannu, olin jopa tyytyväinen siihen et oli niin lämmin. Mä vaan niin nautin lämmöstä. Toki välillä mustakin tuntu vähän tukalalta kun arska porotti kirkkaalta taivaalta ja hiihtäminen tietty lisäs sitä kuumuutta. Onneks joki oli jo joistain kohdista sen verran sula, et saatiin täytettyä vesivarastoja pitkin päivää. Vaeltaessa veden tarve on korkee, nyt varsinkin. 

Päivät eteni legeittäin. Yksi legi oli aina 50min. Niiden välissä 10min tauko. Tosin lämpiminä päivinä oli pakko pitää taukoja vähän enemmän. Mulla pysähteleminen tuntuu aina jotenkin henkisesti rankalta kun tuntuu et matka ei etene. Itte tykkäisin painaa menemään vähän pidempiä pätkiä kun 25min. Legit siis puolitettiin, että saatiin pidettyä hengähdystauko. Olisin ite pärjänny vähemmillä tauoilla, mut toki on otettava huomioon olosuhteet ja muutkin kanssavaeltajat. Päiviin sisällytettiin myös noin 45min lounastauko, joka hoidettiin valmiilla eväillä. Keittimiä ei kaivettu esiin ollenkaan. Osa porukasta oli kuivannu ja valmistellu aamusella ittelleen valmiiks vaikka mitä ihania safkoja. Minä laiskana likkana tyydyin "lisää vain kuuma vesi" tyyppisiin valmispussiratkaisuihin. Ne on ihan ok, mut olishan se järkevampää ja halvempaa ite väsätä vastaavat. 

Maanantai, eli eka kokonainen päivä päättyi pieneen nousuun, jolloin alettiin pikkuhiljaa ohittamaan puuraja. Maisemat oli ollu siistejä tähänkin asti, mut nyt fiilis nous entisestään. Korkeet tunturit ja vuoret on niin mun juttu. Enemmän kun metsä, vaikka sielläkin olostani nautin. Oltiin aika myöhään leirissä pysähtelyiden takia. Se tarkotti sitä, et sai ihan hyvällä omallatunnolle mennä heti ruuan jälkeen nukkumaan. Mun ja Timon teltta oli melkein aina ekana pystytettynä, ruuat valmiina ja tyypit nukkumassa. Musta tuntu ihanalta nukahtaa aikasin. Myös tiistaiaamu valkeni aurinkoisessa kelissä. Joka aamuisen yhteisen venyttelysession jälkeen jätettiin leiripaikka ja lähettiin nousemaan entistä korkeemmalle. Tää päivä oli melkein kokonaan nousua. Ai että mä nautin. Oli kiva tuntee ahkion paino perässä ja kattoa kun maisemat muuttuu koko ajan jylhemmiksi. En muuten tiiä onko mulla joku tiedostamaton fetissi, kun nautin tollasista ahkion valjaista, jotka on kiristelly kroppaa vasten. Sama homma on rinkan remmien kanssa. :D Siitä tulee jotenki turvallinen olo ja samalla vahva kun jaksaa kantaa rinkkaa/vetää ahkiota. 

Ylläoleva kuva on yks mun lemppareista koko reissulta. Tää oli ihan ehdoton juttu, jota oltiin suunniteltu jo ennen reissuu. Oltiin just noustu reissun rankin pätkä ja pitämässä pientä taukoa sen jälkeen. Katteltiin ympärille ja päätettiin et nyt on pienen kuvaussession aika. Inulle kamera kouraan, muikkeleilta paidat veke ja poseeraamaan. Vitsi että meil oli hauskaa! Sopivasti vielä sattu niin hieno kelikin kun oltiin siistissä kuvausspotissa. Vilvottelun jälkeen oli taas hyvä jatkaa matkaa. Vähän sen jälkeen tultiin meidän reitin korkeimmalle kohdalle, reiluun tonniin. Korkeella keli ei ollu enää ihan niin tukala, joten päästiin taas etenemään normaaleilla legipituuksilla. 

Alkuillasta oltiin taas perillä sovitussa leiripaikassa. Se oli upee mesta. Siellä sielu lepäs. Vähän oltiin jo korkeimmasta kohdasta laskettu alaspäin, mut edelleen korkeus tais olla jotain 800-900m tienoilla. Nyt en tarkalleen muista. 

Tohon aikaan vuodesta alkaa olla jo ihanan valosaa iltasin. Myös auringonnousu on aikaisin. Mä en itseasiassa kertaakaan nähny reissun aikana pimeetä, kun olin aina nukkumassa jo ysin kympin välillä. Silloin oli vielä ihan valoisaa. Aamulla herätyskello soi 6.30 ja arska jo nousemassa. Tässä leirissä vietettiin kaksi yötä, koska seuraava päivä eli keskiviikko oli huilipäivä. Ti-ke välisen yön vedin sellaset rapsakat 11h unet, kun ei tarvinnut herätä niin aikaisin kuin yleensä. Ai että teki hyvää, olisin voinu nukkuu vieläkin pidempään. Raikkaassa kelissä nukkuu niin hyvin. Teltassa mulla on yleensä probleemia raajojen puutumisien kanssa, mut tällä kertaa ongelma ei ollu ihan niin paha koska mulla oli Timolta lainassa poron talja. Se teki teltasta kivan kodikkaan, sekä pehmens vähä nukkumista. Anyway kädet oli tunnottomat aamulla, mut oli nukkuminen silti mukavampaa. Ainoo miinus tossa taljassa oli noi karvat. Niitä löytyy vieläkin mun kaikista tavaoista ja pitkin huushollii. :D

Seuraavassa postauksessa välipäivän meiningit ja koko loppureissu!