perjantai 6. joulukuuta 2019

Lissabon x 2

Vihdoin alan kiriä nykytilanteeseen mitä reissuihin tulee. Postaukset on tullu vähän jälkijunassa, mut täältä pikkuhiljaa taas täsmällisempään aikatauluun kiinni. Kun oltin käyny pari kertaa Kreikassa ja pari kertaa Norjassa, tahti reissujen suhteen hidastu ja hyvä niin. En mä vielä keväällä ollu aatellu et kesästä tulee niin hc. Mä rakastan reissaamista ja kivoja reissuja kaikki, yhtään en vaihtais veke kuitenkaan vaikka olikin kiireistä.

Elokuun lopulla pääsin pitkästä aikaa taas pikareissulle Henen mukaan Lissaboniin. Me oltiin Lissabonissa samoissa merkeissä viime vuoden lopulla, lokakuun alussa. Silloin ihastuttiin kumpikin Lissaboniin, joten kiva oli mennä uudestaan. Hene itseasiassa olikin jo tässä välissä kertaalleen (vai kaks kertaa, en nyt muista) käyny siellä, mut mulle tää oli nyt toinen. Tän pikavisiitin agendana oli käyny kattomassa joku uusi paikka, joten lähettiin kattomaan miltä Sintrassa näyttää. Samaan aikaan Lissabonissa oli myös yks mun kaveri tyttöystävänsä kanssa. Sovittiin et treffaillaan siellä Sintrassa. Miksu ja Jutta kerkes lähtee vähän ennen meitä junalla, me tultiin perästä nopeemmällä vaihtiksella eri Uberilla. Taksit on Lissabonissa halpoja. Välimatkaa on reilu parikymmentä kilsaa. Siihen ei kauan meijän kuskilla menny.

Sintra on yksi UNESCOn maailmanperintökohteista. Siellä on paljon historiaa. Eniten se vetää porukkaa puoleensa linnojensa takia. Mekin käytiin yhdellä. Sintran kukkuloilla olis päässy kulkemaan vaikka minkälaisilla ajoneuvoilla, retkien kaupittelijoita oli paljon. Me kuitenki skipattiin ne ja reippailtiin koko päivä. Käytiin lähemmin tutustumassa Penan palatsiin (Palácio Nacional da Pena).



Palatsi oli kuin suoraan jostain Disneyn leffasta. Sintrassa olis ollu vaikka mitä nähtävää, mut Penassa ehdittiin vaan kunnolla käydä. Porukkaa oli kaikkialla liikenteessä tosi paljon, eikä linnoihin ja muihin kerenny oikein jonottaa. Eipä ihme että oli paljon porukkaa, oli kuitenkin elokuu vielä ja kesälomakausi. Käytiin palatsireippailun jälkeen yhessä porukalla vielä syömässä Sintrassa, mut sit meidän tiet erkani. Oikeestaan vähän vahingossa. Meijän piti mennä samaa matkaa junalla takas Lissaboniin, mut lippujen ostossa tuli vähän säätöä. Miksulla ja Jutalla oli paluuliput jo valmiina, joten ne meni varaamaan meille paikkoja laiturilla odottaneesta junasta. Lippuautomaatille oli jonoo, joten ei sit keretty samaan junaan ja päätettiin lennosta, et mennäänki sit erikseen. :D Kiva oli nähdä Miksuu ja Juttaa Sintrassa!


Me puksuteltiin junalla nelisenkymmentä minuuttia Rossion asemalle, josta sitten lähettiin vielä keskustaan hengailemaan. Viime lokakuuhun nähden sielläkin oli tosi paljon enemmän porukkaa, joten hirveen kauan ei jaksettu hengailla. Tultiin hyvissäajoin hotellille nukkumaan. Lento takas Helsinkin lähti kuitenkin toooosi aikaisin aamulla. Myös Miksu ja Jutta tuli Henen ja kumppaneiden kyydillä kotiin. Se oli hauska sattuma. Lissabon on kyllä tosi kiva mesta. Taas me mietittiin, et pitäis joskus tulla paremmalla ajalla uudestaan. Sintraan vois tutustua paremmin, sekä myös myös tsekkaamassa biitsikaupunki Cascais. Lissabon on ihanan eläväinen kaupunki.

Lokakuun lopussa mentiin uudestaan. Tällä kertaa aateltiin et oltais lähetty Cascaisiin, mut just kun tultiin Portugaliin, keli viileni ja epävakaistui. Piti siis keksiä jotain uutta. Lähettiin shoppailemaan. Kyllä, me kaksi, yhdessä shoppailemaan. Käytiin Colombossa ostamassa kummallekkin uusia treenivaatteita ja vähän muutakin. Myös halpaa viiniä tarttui ruokakaupasta mukaan.



Aika nopeesti tuli mitta täyteen shoppailusta, joten oli äkkiä päästävä pois... :D Käytiin heittää ostokset hotellille ja lähettiin sen jälkeen Bairro Alttoa päin. Hotelli oli vähän etäämällä keskusta-alueesta, mut päätettiin silti mennä ihan vaan kävellen.








Kierreltiin Bairro Altton alueella ja käytiin syömässä Time Out Marketissa. Se osu mulla silmään kun googlettelin eri ruokapaikkoja Lissabonista. Time Out Market on kauppahalli, joka on täynnä hyviä, trendikkäitä pikkurafloja. Tai enemmänkin sellasia tiskejä mistä saa kaikkee hyvää. Kierreltiin ja tutkittiin vähän vaihtiksia. Jouduttiin vähä menee mun ehdoilla kun kaikkialla ei ollu gluteenittomii vaihtiksia tarjolla. Löydettiin hyvä mesta lopulta. Mä söin jotain mustekalamuhennosta ja Hene possunposkee. Time Out Market oli tosi kiva uusi tuttavuus. Suosittelen!





Loppuilta meni kaupungin eriosissa käppäillen. Askeleita tuli taas noin 20km edestä. Illalla oltiin ihan poikki kun päästiin hotellille. Lissabon on kyllä tosi mielenkiintoinen kaupunki. Sinne on kiva tulla aina uudestaan. Jospa vaikka seuraavan kerran pääsis olemaan vähän pidempäänkin.




Tän vuoden postaukset on tullu vähän jäljessä kaikki. Nyt on kuitenkin tilanne se, et ei oo enää yhtään reissua kesältä/syksyltä purettavana. Syksyllä oltiin Oktoberfesteillä isolla porukalla, mut mulla ei ollu siellä omaa kameraa messissä käytännön syistä, joten se jääköön nyt vain omalle päänsisäiselle kovalevylle. Pari päivää sitten tultiin Balin lomalta. Se on seuraavana jonossa. Jospa tällä kertaa ei menis kuukausitolkulla aikaa, et saan kuvat läiskittyä tänne blogiin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti