Aamuista höpinää

En oo kokenu et olis mitään kauheeta jetlagia Balin reissun jälkeen, mut on tää rytmi vähän oudompi mitä yleensä. Heräsin tänään 4.30. En ehkä ihan pirtsakkana, mut en saanu enää nukuttuukaan. Sain hyvin käytyy Balin kuvii läpi ja lähetettyy niitä reissuseuralaisille. Teki mieli myös tulla höpöttelee tänne. Aamusin mulla kulkee ajatus paremmin kun muihin aikoihin. Reissun aikana tuli ihan unohdettua, et kohta on joulu. Oli Balilla ja Singaporessakin kyllä jo joulukoristeita ja joululaulutkin soi, mut ei se tunnu yhtään samalta mitä täällä Suomessa. Joulu on ollu mulle aina tärkeetä aikaa. Lapsena olin ihan hullu, odotin lahjoja ja olin ärsyttävä. Myöhemmin lahjahommat on jääny unholaan ja mulle oikeesti tärkeintä on vaan hyvä lämmin fiilis. Nykyisin joulunaika tuo myös ihan uusia fiiliksiä ja muistoja. Siitä on ihan kohta kaksi vuotta, kun narnian portit aukes ja sieltä tupsahti Hene. Vanha tuttavuus, joka näytti ihan uuden puolen yhteisen baarireissun jälkeen. Siitä tää hieno narniavertaus... :D

Se oli kohtalokas baarireissu, joka johti viikon pohdinnan jälkeen siihen missä ollaan nyt. Ei se tosin mitään pohdintaa vaatinu, vaan oli kertaheitolla menoa. Viikon hengailun jälkeen vaan otettiin puheeks et mitäs me tässä nyt duunaillaan. Kaks vuotta on menny vauhdilla. No onhan se aika lyhyt aikakin. On siihen silti mahtunu kaikenlaista. Muutettiin yhteen nopee, ollaan reissailtu, hankittiin toinen katti ja päätettiin mennä naimisiin. Hyvien asioiden lisäksi on ollu myös nihkeämpiäkin aikoja. Ei meillä yhdessä, mut mulla on välillä ollu henkisesti aika vaikeeta ihan muista syistä. Hene yrittää pitää mua pinnalla ja tukee minkä pystyy. Siinä on ollu mulle oppettelemista. Mun on välillä vähän vaikee ottaa tukee vastaan. Mulla on jostain syystä iskostunu päähän sellanen ajatusmalli, et en halua hyötyy kenestäkään ja kaikessa pitää pärjää itse. Se on hassuu, koska en ajattele et kaikkien pitäis pärjää itse kaikessa. Kyllä mä haluun auttaa muita, mut miks en osaa ite ottaa apua vastaan?

Mulle suurin elämän goali on ollu se, et saan elää parisuhteessa, joka toimii hyvin ja jossa oon täysin onnellinen. Se on nyt tässä. Mulla on pari pidempää suhdetta takana. Jokainen eletty suhde on tärkee. Jokaiselle on ollu paikkansa ja ne on opettanu aina jotain. En haluu verrara niitä toisiinsa. Henen myötä mulle on tullu ihan uudenlaisia fiiliksiä. Esimerkiks menettämisenpelko on menny ihan uusiin svääreihin. En oo ikinä haaveillu perheestä. Ainoastaan siitä, että oon onnellinen. Mulla tärkeintä on se, et mulla on rakastava ja kunnioittava puoliso ja hyvä parisuhde, jossa saan olla sitä mitä oon. Vaikka pistän parisuhteen tärkeysjärjestyksessa prioriteetille yksi, on mulle tärkeetä myös kokee itteni vapaaks. Hyvässä parisuhteessa on just niin. Ollaan yksilöitä, joilla on omat tarpeensa. Niitä ei saa tukahduttaa toisen alle.

Hene on rakastava ja todella välittävä. Ja ihan saakelin kovapäinen! Mä osaan kuitenkin pistää vastaan. Myös musta on tullu vuosien aikana aika kovapäinen. Aina ei oo ollu niin, vaan oon ollu aika alistettu tossu. Onneks ne ajat on takana. Meillä on kummallakin selkeet mielipiteet miten toimia. Yhteen ei kyllä oteta, vaikka niin vois ehkä luulla. Vaikka ollaan kumpikin tietyissa asioissa kovapäisiä, osataan myös keskustella asioista hyvin. Saatetaan olla eri mieltä jostain, mut kun asian keskustelee läpi, löytyy kumpaakin miellyttävä lopputulos. Eikä se ole edes kompromissi. Osataan myös myöntää, jos toisen ajatus onkin järkevämpi kuin se oma. Siitä mä tykkään erityisesti tässä meidän suhteessa. Ollaan sovittelevia ja loppujenlopuks aika helppoja persoonia. Kummallekin on myös tosi tärkeetä olla lähellä ja näyttää se, että välittää. Joskus voidaan olla ällöjä joidenkin mielestä, mut ihan sama. Miksi sitä ei sais julkisesti näyttää et pitää toisesta? Varsinkin kun se tulee ihan luonnostaan.

Musta tuntuu hassulta, et ollaan menossa naimisiin keväällä. Se on ollu mulla lapsesta lähtien haaveena. En oikeestaan osaa ees ehkä perustella, et miks. Naimisiinmeno ei muuta kuitenkaan mitään. Ei se pidä yhdessä yhtään sen paremmin, kun sitoutuminen ilman sormuksia. Itse koen sen kuitenkin kaikista suurimpana rakkaudenosoituksena mitä on. Nyt se haave on toteutumassa. Huhtikuussa juhlitaan meitä. Vaikka en kaipaa kukkia, timantteja tai muita romanttisiksi miellettyjä lahjoja, oon sisimmiltäni romantikko. Parempaa ukkelia en vois toivoa. Hene on just oikeella tavalla romanttinen ja tuonu mulle kaiken sen, mistä oon aina haaveillu. Kannatti lähtee yhessä baariin.