keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Uusi alku

Blogin ekan postauksen kirjottaminen tuntuu aina hölmöltä. Tässä sitä kuitenkin taas ollaan, uuden äärellä. Mä oon aina tykänny kirjottaa blogeja. Ekan perustin keväällä 2010. Sinne on tullu näpyteltyä  ihan kaikenlaista vuosien varrella. Toisen blogin perustin syksyllä 2013. Silloin tarttin jonkun kanavan minne höpötellä kaikkea kalastuskseen ja muuhun eräilyyn liittyviä juttuja. Race with the wind porskuttaa edelleen ja tykkään sitä päivittää. Tosin nyt on talvi, eli ei oikein mitään postattavaa sillä saralla. Kevättä kohti!



Miks mä sit halusin taaaas alottaa uuden blogin? Se ensimmäinen höpöhöpö blogi on vähän jäänyt oman onnensa nojaan tässä viime vuosina. Sitä oli kiva päivittää, mutta jotenkin se ei enää tunnu samalta hommalta. Olisihan mä voinu sen pistää uuteen uskoon, mutta puhtaalta pyödältä alottaminen tuntu helpommalta vaihtikselta. Niinku jo sanoin, on siellä aika paljon kaikkee laidasta laidaan kohta kahdeksan vuoden ajalta. En mä varmaan sulje vanhaa blogia kuitenkaan. Välillä on kiva mennä kattomaan vanhoja postauksia ja nostalgisoimaan.




Jo jonkin aikaa mulla on muhinu päässä idis, et olis kiva kirjottaa enemmän kaikista reissuista. Siis muista kun kalareissuista. Niille kun on jo oma kanavansa. Vaikka ittehän mä päätän mitä mä sinnekin näpytän menemään, niin sen lukijat on pääsääntosesti kalastajia, joten oon aatellu että turhaan sitä lähden enää laajentaa. Muutamat hairahdukset oon tehny, mut musta ne ei oo tuntunu sopivan sinne. Tässä mulla on nyt sit uus alusta mihin tuupata kaikkee muuta matkustelua. Matkustus ja kalastus, siinä kaks aika helkutin tärkeetä juttua mulle. Kummassakin kulkee kamera aina mukana, joten kiva päästä jakaa kuvia johonkin. Siinä oikeestaan tärkein syy miks ees tykkään blogeja päivittää.




Tänne tosiaan alkaa nyt sit tippumaan postauksia sitä tahtia miten reissut likkaa vie. Jonkun verran tulee varmaan myös kirjotettua jostain vanhoista reissuista. Fiilistely on aina siistiä. Krooninen matkakuumeilu on välillä vähän rankkaa, mut toisaalta sekin on aika kivaa. Pysyypähän aina into päällä. Myös jotain vaellus/muita eräjuttuja saattaa tänne tulla. Osan oon laittanu Racen puolelle, mutta nyt nekin saa sieltä pois ja aiheet pysyy vaan kalastuksessa. Saa nähä mihin tääkin vuosi mua vielä vie. Toivottavasti siisteihin paikkoihin. Tervetuloa MESSIIN!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti