perjantai 1. helmikuuta 2019

Klassikkokohteessa

Pietan ja Henrin pikavisiitit osa xxx! Ton rakkaan lentoukkelin kanssa tulee välillä lähettyä paikkoihin, joihin ei ikinä ehkä tulis lähettyä. Viime viikolla päästiin taas yhdessä matkaan. Tällä kertaa oikein kunnon klassikkokohteeseen. Sinne missä monet suomalaiset viettää lomiaan, pakettimatkojen ykköskohde, se "etelä" eli Kanariansaaret. Finnair lentää sinne moniin eri kohteisiin. Henelle osui parin päivän kökkiminen Teneriffalla, eli tuttavallisemmin Tenskulla. Vaikka Kanaria on juurikin tän suosittu pakettimatkakohde -statuksen takia ollu mulle vähän sellanen ei ikinä -kohde, huomasin et lähtöpäivän koittaessa olikin aika innokkaana. Lähdin siis avoimin mielin ja todella kiinnostuneena katsomaan, et minkäslainen paikka tämä klassikkojen klassikko oikein on. Saaria lähestyttäessä jo kaukaa pääsi ihastelemaan Teideä, jonka huippu oli ulottui pilvien yläpuolelle. Suurin osa Teneriffasta oli pilvien peitossa, mut meidän määränpäässä eli etelässä oli kirkasta. Näin on kuulemma usein. Mä en tosiaan tienny Tenskusta oikein mitään, joten jo lentokoneesta bongatut maisemat hieman yllätti. Hienoja vuoria!

Muullakin miehistöllä oli omaisia mukana. Musta toi sana "omainen" kuulostaa ihan kauheelta. :D Mulla tulee siitä sellaset hautajaisvibat hahah... Lentokentällä bongattiin toisemme ja koko porukan voimin lähettiin tukikohtaan eli Playa de las Americasiin. Käytiin Henen kans heittää nopee kamat hotellille ja sit lähettiin heti pyörimään ulos. Henelle tää visiitti oli toinen laatuaan. Edellinen oli viime talvena.






Lento Tenskulle oli aika pitkä ja oltiin lähetty kotoota aamulla jo ennen viittä, joten kovin kauaa ei jaksettu Americasin kaduilla ihmetellä, kun koettiin mukavammaks vaihtoehdoksi vaihtaa uikkarit päälle ja mennä hotellin poolille köllimään. Vaikka me oltiin Teneriffan aurinkoisemmalla ja lämpimmämmällä puolella, ei siellä mitenkään kovin lämmintä ollut. Lämpötila oli noin 20 astetta. Aika mukava keli, vaikka ite kyllä tykkään kuumemmasta. Rannalle ei tuulisuuden takia viittiny mennä, mut hotellin allasalue sopi hyvin arskasta nauttimiseen. Illemmalla altailun jälkeen lähettiin taas ulos käppäilemään ja syömään. Ruoka oli suht edullista suomeen verrattuna.


Americasin ja Los Cristianosin välillä kulkee rantatie, jota pitkin tallusteltiin illalla ja katottiin nättiä auringonlaskua. Se on yks parhaista asioista mitä meren äärellä voi tehdä iltaisin. Ihan missä vain päin maailmaa. Meri ja auringonlasku on aina yhtä maaginen ja katseen vangitseva kombo.





Koska oltiin aamulla herätty niin aikaisin, alkoi väsymys painaa jo alkuillasta. Pitkään ei jaksettu hereillä kukkua, oltiin jo kasin aikoihin untenmailla. Nukuttiin sitten sellaiset rapeet 12h. :D Teki muuten aikas hyvää! Aamupalan jälkeen lähettiin taas tutkailemaan kylille. Mua jotenkin huvitti kokoajan. Se, että täällä me nyt ollaan. En olis ihan heti arvannut päätyväni Americasin kaduille kävelemään. Paikasta huokui sellasta historiansiipien havinaa. Monet rakennukset näytti siltä, et ne on näyttänyt samalta miltä ne on näyttänyt silloin kun Americasia on alettu rankentaa. Eli joskus 70-luvulla? Myös lomaansa/eläkepäiviään viettävät ihmiset näytti siltä, et samassa kohteessa on käyty suunnilleen sieltä asti. Tuli jotenkin sellanen nostalginen fiilis, vaikka samalla hieman ällötti kun kaikki näytti just siltä että täällä ei oo mitään muuta kuin turismia. Itse kuitenkin aina kaipaa enemmän sellaista paikallisempaa menoa.

Myös sitä enemmän paikallista menoa löytyi ihan läheltä. Los Cristianos. Myös se on turistien suosiossa, mut siellä asuu myös paikallista väkeä ja se on joskus ollut kalastajakylä. Cristianosissa oli paljon kivan näköisiä kuppiloita ja rafloja. Rantakin näytti ihan kivalta.

Los Cristianos oli paljon enemmän mun mieleen. Siinä oli edes astetta enemmän asennetta, kun silotellussa Americasissa. Uskon et Teneriffalta löytyis kyllä paljon kivempiäkin paikkoja, mut meidän visiitti oli sen verran lyhkänen että kerkesi koluta vain kaikista lähimpiä mestoja.

Illemmalla aurinko tuli taas esiin. Käppäiltiin takaisin taas samaista rantaraittia. Vaikka oon kova likka menemään ja välillä saatan olla vähän sellanen häsä, et en malttais pysyy paikallaan, tulee mullekkin sellasia hetkiä välillä et haluun vaan olla. Tuntu tosi hyvältä ihan vaan istua rakkaan ihmisen vieressä ja nauttia merellisestä tunnelmasta. Talven tuulinen keli oli houkutellut rantaan paljon surffareita. Surffikoululaisten toimintaa oli hauska kattoa sivusta. Se teki ittelleenki pienen kipinän. Pitää joskus päästä testaamaan!

Illan kruunasi kunnon turreillallinen Hard Rock cafessa. :D Syömisen jälkeen takas kämpille ja taas aikaisin nukkumaan. Ihanaa kun välillä saa levättyä oikein kunnolla. Tais kummallakin olla kertyneenä aikamoiset univelat kun lepo maittoi niin kovasti.

Seuraavana aamuna oli aika lähteä takaisin kotiin. Viimeiset katsaukset rantaan ja sitten kentälle. Edessä reilun kuuden tunnin lento.

Yleensä kun oon Henen työkeikoilla mukana, on mulla lennoilla aika tylsää kun yksin siellä kökötän. Pikkubusseissa ei oo mitään viihdejärjestelmiä, joten viihtymisestä pitää huolehtia itte. Olin taas varautunut lehdillä, musiikilla ja nettikin toimi onneks suuren osan matkasta. Lisäks mulla oli tällä kertaa juttuseuraa. Yhdellä muusta henkilökunnasta oli äippä mukana ja me istuttiin samalla rivillä kaksin. Oli kiva rupatella niitä näitä. Näillä reissuilla tulee välillä kohdattua kivasti erilaisia ihmisiä. 

Oli oikeesti tosi kivat pari päivä. Mulla oli kokoajan sellanen onnellinen olo. Hene on kauheen rakas ja on ihanaa päästä matkustamaan yhessä. Oon niin onnellinen siitä et meillä on toisemme ja tällänen elämä. Teneriffasta jäi jännä fiilis. Americas oli just sellanen mitä olin ajatellutkin, mut niinkun aikasemmin sanoin, löytyis saarelta/muiltakin saarilta varmasti erilaisia ja kivoja paikkoja. Lisäks luontojutut kiinnostais aina. Vuoret oli ihanan näköisiä ja oikein kutsui luokseen. Elikkäs... Voisin ehkä jopa lähteä jonnekkin päin Kanariaa uudemman kerran. Myös ihan perinteisistä turrekohteista voi löytää erilaisia puolia ja omat tiensä kulkea. Se on musta kiinnostavaa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti