keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Gotlannissa sielu lepää

Kävin Gotlannissa ensimmäisen kerran keväällä 2015. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä ja sen jälkeen sinne on tahtonut lähteä uudestaan ja uudestaan. Myös tänä vuonna siellä tuli melkein viikko vietettyä. Maaliskuun viimeinen viikko oli reissuajankohtana. Se oli vuoden ensimmäinen kalastusreissu ja siitä tein pidemmän postauksen toiseen blogiin. (LINKKI) Kalastuksellisesti reissu ei ollu mitenkään hyvä, kun kevät on ollu siellä aika pahasti myöhässä tänä vuonna. Silti siellä olosta tuli kyllä nautittua. Gotlanti on todella hieno paikka. Ite oon sinne aina lähtenyt vain kalastuksen perässä, mut sieltä löytyis myös paljon muutakin luontointoilijoille sopivia juttuja. Varsinkin jos pitää merellisestä luonnosta, niinku minä. Rannat on pitkiä, jylhiä ja kivisiä. Vesi ihan uskomattoman kirkasta. Vanhana lintubongarina oon myös aina ihan fiiliksissä kaikista vesilinnuista. Niitä siellä riittää. Myös saaren ainoo kaupunki Visby, on käymisen arvoinen paikka. Mulla on aina Gotlannissa ihan tajuttoman hyvä olo. Niinkun otsikko sen jo kertoo, siellä sielu lepää kun fiilistelee kaikkea ympärillä olevaa.








Gotlantiin on ehkä hieman työlästä mennä, jos haluaa liikkua pienellä budjetilla tai on paljon tavaraa mukana, niinku näillä kalareissuilla tuppaa yleensä olemaan. Kun saarelle matkustaa auto + laiva yhdistelmällä, menee matkaan noin vuorokausi. Ekaks Helsingistä tai Turusta Tukholmaan, sieltä Nynäshamnin satamaan, josta lähtee lautta Visbyhyn. Myös Oskarshamnista menee paatti, mutta Nynäshamn on Tukholmasta matkaaville lähempänä. Lentäen pääsis tietenkin myös, mutta se tuo reissulle aina lisähintaa. Kesäaikana Gotlantiin menee suora lento Helsingistä, mutta näihin aikoihin pääsee vain välilaskulla. Kesäisin sinne tehdään myös päiväristeilyitä vissiinkin. :D

Vaikka reissusta on menny vasta muutama viikko, voisin heti lähtee takaisin. Mä voisin ihan loputtomiin fiilistellä noita auringonlaskuja. Ne on ihan överihienoja. Kuvat ei tietenkään anna niin paljon. Ne täytyy vaan itte käydä näkemässä ja kokemassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti